Blogi

 

17.07.2019

Juhlahumua 3


Festivaaliohjelmiston suunnitteleminen on yllättävän vaikeaa puuhaa, sillä siinä on pystyttävä säilyttämään jonkinlainen tasapaino tunnettujen ja arkistoista kaivettujen nimikkeiden välillä. Jos ohjelmisto koostuu pelkästään kaikille tutuista elokuvista, se ei jaksa kauan innostaa kävijöitä – miksi pitäisikään, jos kaikki on saatavilla netistä tai maailman elokuvakaupoista? Toisaalta liian harvinaiset ja erikoiset elokuvatkaan eivät houkuttele joko siksi, että ne ovat liian tuntemattomia tai sitten ne koetaan elitistisiksi valinnoiksi.

Olen saanut toisinaan kommentteja, joiden mukaan ohjelmistossamme olisi vielä enemmän tilaa harvinaisuuksille. En täysin allekirjoita tätä, juuri niistä syistä, jotka edellä mainitsin. En myöskään oikein keksi, kuinka sellaisten saaminen ohjelmistoon olisi oikein mahdollistakaan. Tuskin British Film Institute, Museum of Modern Arts tai George Eastman House tarjoaisi pienelle pohjoismaiselle elokuvafestivaalille tuoreinta löytöään tai restaurointiaan, koska medianäkyvyys olisi vain murto-osa siitä, mitä se isoissa kansainvälisissä tapahtumissa voisi olla.

Forssassa on kuitenkin ollut huomattavan paljon harvinaisia elokuvia ja muutamat ovat saaneet festivaaleilla jopa maailman ensi-iltansakin: kotimaisten nimikkeiden (Finlandia, Kihlaus, Suvinen satu) lisäksi myös ranskalaisenPetit Angen (2007) restaurointi on lähtenyt maailmalle juuri Elävienkuvien Teatterista. Lisäksi olemme esittäneet lukuisia nimikkeitä, joita ei ole julkaistu dvd:llä lainkaan tai sitten ne on myyty loppuun jo ajat sitten:What Price Glory?, Seven Footprints to Satan, Die Strasse, Kentucky Pride, Hotel Imperial, Die Arme Jenny, Johan Ulfstjerna – lähes jokaiselle vuodelle siis jotakin.

Erikoisuuksia halajaville tämän vuoden ehdottomat tärpit ovat Malcolm St. ClairinThe Show-Off sekä Erkki Karun vuonna 1925 ohjaama Suvinen satu. The Show-Off on Louise Brooksin uran alkupään tuotantoa, hänen kuudes elokuvansa kauan ennen ”hänen ihmettään” ja Saksassa tekemiään elokuvia.Suvinen satu puolestaan palaa valkokankaalle pidempänä ja täydellisempänä kuin vuosikymmeniin. Peter von Bagh merkitsi aikoinaan tämän salonkikomedian jo menetetyksi elokuvaksi, mutta tekniikan kehittyminen on mahdollistanut sille uuden tulemisen. Reilun tunnin mittaista versiota ei olla nähty miesmuistiin, enkä osaa sanoa, milloin sen voi Forssan jälkeen nähdä uudelleen ja missä. Kun musiikista vastaavat vielä kitaravirtuoosi Jarmo Saari ja lyömäsoitintien taitaja Olavi Louhivuori, kukaan tuskin tarvitsee enempää syitä lauantai-illan elokuvavalinnalle?

Kari Glödstaf



 

Blogia kirjoittaa
Mykkäelokuvafestivaalien
taiteellinen johtaja
Kari Glödstaf.